the saddest people smile the brightest

She was that kind of girl

Always smiling

Always helping others

She was the strong one

Or she just looked strong

She listened always everyone's problem

She tried to make other's feel happy

She couldn't watch from the side, if someone was sad

But she never told

She was inside broken

She wasn't strong

She just tried to make others feel loved

Because she didn't felt so

And it was horrible

There was only one bad thing in being strong

Everyone thought, she didn't need help

'cause she was strong

Nobody asked her, was she okay

or how its going.

And she was died inside

She was empty

Her smile didn't shine

She tried to hide her feelings

her sadness

But we all know

There is one point

When we just can't hide something

There is one point

When we just break

And one day

She broke

She broke inside

Into million pieces

And nobody cared

"Hey, she is strong, she will get over it!"

 But she didn't

Some pills

And her life ended

Please

Never, never ever expect, that who is smiling

He is okay

Because, the loneliest people are the kindest and

The saddest people smile the brightest.

Hirviö nimeltä pahuus

Miksi pelästyit minua

Kun kosketin olkapäätäsi

Mitä sinulle on tapahtunut

Ettet säikkymättä voi olla

Mikä muutti entisen sinäsi

Iloisen, nauravan sinäsi

Mikään ei enää kiinnosta

Kunhan saisin sut pelastettua

En edes tiedä, mikä sinua vainoaa

Mikä sinua niin pelottaa

Mutta hei, aina on toivoa

Ainakin niin minulle on kerrottu

Päästä mut sisääsi

Anna minun nähdä sielusi

Jokin meidän väliin tunkee

Onko se sinun pelkosi

Vai hirviö nimeltä pahuus

Mitä näet, mitä minä en?

Lehdet putoilee puista

On syksy, kuoleman aika

Lumi ottaa pian vallan maassa

Jäljelle jää puiden luurangot

Älä pelkää, minä tässä vain

Pysy vahvana, sillä tuo hirviö

On nimeltään kuolema...

Älä rakas itke~

Älä rakas itke
Kaikki paha loppuu aikanaan
 Ymmärrä nyt beibe
Ettei tätä maailmaa voi parantaa

Käännä nyt pääsi
Äläkä katso demoneita silmiin
Anna sun kätesi
Minä saatan sinut turvallisesti kotiin

Älä välitä
Kyllä kaikki aikanaan järjestyy
Yhdessä me ei pelätä
Toivo tunnellin päässä välkkyy

Tulikärpäset~

Tuijotan taivaalle

Ei kuuta eikä tähtiä

Toivon silti edelleen

Näkeväni jotain

Kylmät väreet tulee

Kun kosketat minua

Aurasi on musta

Kuin yöinen taivas

Miksi silti sinun kanssasi oon

Miksen jo luovuta

Miksi edelleen

Muistot pitävät kiinni sinussa?

Olen näkeväni tähdelennon

Ja mielessäni rukoilen

Että muuttuisit takaisin

Vanhaan tuttuun itseesi

Tulikärpäset tanssii pimeässä

En voi olla kaipaamatta

Vanhoja aikoja

Jolloin istuttiin vielä sylikkäin

Nyt vain yksin istun parvekkeella

Et lohduta, kun itken

Mikä sinun on?

Kerro minulle

Asiaa teineistä

Vaatteet, joita käytät. Ruoka, jota syöt. Julisteet huoneesi seinällä. Minne menet ja miten menet. Keiden kanssa olet. Milloin menet nukkumaan.

Nämä ovat vain esimerkkejä tuhansista muista asioista, joita vanhemmat ovat kontrolloineet lapsia. Mutta nyt, kun lapsi on kasvanut teiniksi, heidän kanssaan on yhä vaikeampi olla. Ettekö te vanhemmat ymmärrä, että teineillä on ehkä paljon vaikeampaa olla, kuin te luulisitte. Vaikka teini sanoisi, ettei haluaisi olla massaa, se ei tarkoita, ettei hänellä voisi olla tyyliä esmes vaatetuksessa. Miksi te vanhemmat luulette, että nykyään voi käyttää mitä vaan, eikä se johda kiusaamiseen. Totta kai voi pukea päälleen mitä tahana, mutta jos olo ei ole mukava siinä vaatetuksessa. se ei ole sama asia, jos teini itse niin valitsi. Miksi te ette huomaa, että maailma muuttuu? Ei se ole enää se sama, millainen se oli, kun te olitte lapsia ja teinejä. Antakaa tilaa nuorille, älkää kyselkö aina niin paljon. Tue nuortasi, älä tee hänen oloaan huonommaksi, mitä se on jo. Vanhemmat eivät ikinä saa tietää, mitä nuori oikeasti ajattele, ettette anna hänen ajatella omalla tavallaan. Teinit ovat jo nuoria aikuisia, jotka yrittävät sopia kaikki omalla tavallaan maailmaan. Menkää ajassa taaksepäin, ja huomatkaa, miten vaikeaa teilläkin on ollut. Miten vihasit isääsi, kun hän ei ymmärtänyt, miksi käytät noita housua, miten olisit voinut kiljua, kun äitisi ei antanut sinun ottaa ne vaatteet, mitä itse suunnittelit pukea päälle. 

  Toinen ääripää on se, kun ei ole mitään rajoja tai velvollisuuksia. Kuten jo aiemmin mainitsin, teinit ovat nuoria aikuisia, eli yrittävät löytää oman tyylin, jolla selviytyä elossa. Jos annat hänen käydä baarissa tai juoda alkoholia, etkä koskaan kysy, miten menee, tottkai nuori on sellainen, kuin on. 

On kaksi versioa nuoruudesta. On se versio, kun sitä muistellaan iloisina ja haikeina, kun se on ohi. Ja sitten on se versio, kun ollaan iloisia, että päästiin siitä yli hengissä. Kaikilla on omat strategiat, miten jäädä eloon ja päästä yli monesta asiasta. Monet turvautuu siihen, että sulkeutuu huoneeseensa, toiset menevät huvittelemaan kavereidensa tykö, että unohtaisi koko asian.

Ei ole kahta samanlaista ihmistä, joten varjellaan jokaista, kaikki ovat kuin taidetta. Niin yksilöllinen, niin erilainen, kuin muut.

♥ 

TOP 10 sad song ♫♪♫♫♪

Elikkäs tein listan omista surullisista biiseistä, jotka tällä hetkellä ovat suosikkejani. Uskoisin, et kuukauden päästä lista olisi ihan erilainen, mutta joo, tässäpä sitten nää on :3

1.Baby don't cut - B-mike 

2. Her last words - Courtney Parker

3. Beauty from pain - Superchick

4. Just a dream - Nelly

5. Here without you - 3 Doors Down

6. Dear Diary - MikelWJ

7. Pieces - Red

8. To Write Love On Her Arms - Helio

9. Never Alone - Barlow Girl

10. Invisible - Skylar Grey

Tässähän nämä sitten on, nauttikaa :33

Antoi kaiken
Menetti kaiken
Ei unohda mitään
Ei jäänyt mitään

Nyt enää muistoja
Peli menetetty
Ei halunnut antaa periksi
Virtaus vei kaiken rohkeuden

Istuu yksin nurkassa
Uppoutuneena omaan maailmaansa
Ei ketään lähellään
Tyhjää silmissä

Puiden lomassa vaeltaa
Sade hänen kasvojansa piiskaa
Raaka maailma tää
Toivo on kuivunut olemattomiin

Myrsyn jälkeen
Sisällä vielä hurrikaani
Se sydäntä paikaltaan repii
Tahtoo vain tuhota

"Sä olet..."

Miksi sanoit sen niin vakavasti?
Asiaa olisi keventäny,
Jos olisit hymyillyt
Edes hieman, surullisesti

Mutta näin,
En minä millään voi
En vain voi olla itkemättä
Lauseesi satutti syvältä

Leijun pohjaan
Pohjamutaan
Kiemurtelen totuudelta
Haluaisin päästä pois kaikesta pahasta

Katsoit minua syvälle silmiin
Sekin satutti
Olisit katsonut hieman ystävällisemmin
Tai katsonut minun ohi

En halunnut kuulla tuota lausetta
Juuri sinun huuliltasi
Mutta, se on jo mennyttä
Oikeastaan kaikki on mennyttä

Tuo lause, karmea
Minkä sanoit eilen illalla
Sai minut muuttumaan
Muuttumaan sellaiseksi, jollaisen ystävän olisit halunnut

"Sä olet liian erilainen minun ystäväkseni"

Silloin heräsin
Heräsin kamalimmasta painajaisesta
Se ei ollutkaan totta
Huokaisin helpotuksesta

Mutta, sen painajaisen jälkeen muutuit kovasti
En enää tunnistanut sua, olet tappanut oikean sinäsi...

Kuoleman niitty

Miksi maa liikkuu allani?

Miksi puut lähtivät kävelemään?

Musta puku miehellä päällä

Kasvoja ei vaan näy

Tumma metsä ja varjot

Katson suoraan kuolemaa

Pelottaa kyllä

Mutta pimeälle polulle astun

Ruumis riekaleina, silti elän

Sydän sirpaleina, silti se lyö

Käsi heilahtaa
Ja osuu omiin kasvoihini

Jalkaan sattuu

Kasvoja raapivat oksat
Sielu, kuin toisten neulatyyny
Verta valuu näkymättömänä

Rakkaat kaikki lähteneet ovat
Musta on taivas ja se salamoi
Salama iskee ja se sattuu
Se sattuu sydämeeni

Kivet liikkuu edessäni
Puut, kuin mustiin verhoutuneita kuolemia
Synkässä metsässä mielikuvitus laukkaa
Se laukkaa kuoleman niityillä

 

Kaappi ja mieli lukossa

Avasin koulun oven ja astuin sisään. Potkaisin kengät pois jalastani ja marssin sisään. Silloin se tapahtui, kuin käsikirjoituksissa.


Kaappi ei auennu. Prkle, olin paniikissa, sillä koulun sihteeri oli lomautettu ja mun kaikki kirjat olivat omassa kaapissani. Okei, ehkei se olisi ollut ongelma, vaan se, että mun ainoan luokallaniolevan kaverinikin kirjat olivat siellä. Kävin heittämässä reppuni yläkertaan luokkani eteen ja juoksin taas alas. Tulin oikeaan aikaan, sillä juuri silloin kaverini tuli ovesta sisään. Voi vittu, et minua ärsytti. Me sitten yritettiin avata se kaappi, sillä siinä on se numerolukko, niin siinä saa kokeilla viisituhattamiljoonaa eri versiota, että tulis se oikea. Puoli tuntia me sitten siinä kiroiltiin ja kun vihdoin kaappi aukesi, olin niin vihainen koko asialle, että otin kasan koulukirjoja käteeni ja paiskasin ne täysillä maahan. Ja mikä ärsyttävintä, kaveri vain hihitti vieressä. Hän ei tainnut tajuta, mikä minut suututti. Kukapa ei haluaisi olla tunnilta poissa avaamassa kaappiaan hyvällä syyllä. Ja kaiken lisäksi tylsältä enkuntunnilta.
  Olin jo aamusta asti ollut ärtynyt kaikille ja mitä pelkäsin, että jokin laukaisisi minussa juuri äskeisen toimintani heittää kirjat lattialle. Tiedän jo monta tapausta, kun olen käyttäynyt sopimattomasti, vain sen takia, että olen suuttunut. Eikä suuttumuksella ole aihettakaan. En ole suuttunut kenellekään. En millekään. Olen vain muute suuttunut. Välillä ärsyttää tuo ominaisuus, joskus taas, ei vaan kiinnosta.
  Kaikki alkaa aamusta. Jos nousen "väärällä jalalla" tai aamulla tapahtuu jotain sellaista, mikä ärsyttää, niin saatan sitten olla koko päivän olla ärtynyt.

"Miksi se seuraa minua, se vartioi minua. Se on liimautunut minuun. Pelon varjo, ikuinen seuraajani..."

© Nel

Jolta eniten odotin, nothing...

Pitkään ollut poissa

Ja saanut viestejä

Silti, jolta sitä eniten odotin

Siltä ei tullut mitään

Sydän vailla rakkautta

Se, mikä olisi pysynyt

Murskautui pois

Ulkokuori jäljellä

Suru vie mukanaan

Hukuttaa itseensä

Auttava käsi

Jota odotan

Sitä vaan ei näy

♥

Torjutuksi tullut

Katso silmiini ja sano totuus. Miksi lähdit? Katso minun päälle, kerro, miksi jätit minut roikkumaan kuilun ylle? Etkö huomaa, että voin pudota? Kutsun sinua, muttet sinä kuule. Mistä se johtuu? Vedä minut ylös, nopeasti, ennen kuin oksa katkeaa. Pidä kiirettä, en kestä kauaa enää. Hei, lähditkö nyt? Minne menet? Älä jätä minua. Tarvitsen  apuasi. Jäin nyt yksin, vain tuuli supisee korvaani kannustavia sanoja. Pidän kiinni oskasta, joka risahtelee. Ihmiset kulkevat sokeina ohi, joku tulee kysymään, hei oletko kunnossa? Pyydän häntä auttamaan minua. Hän hetken yrittää, mutta kun se ei onnistu heti, hän jättää minut. Olen taas yksin. Kuka minut ylös jaksaa vetää?

Miksi sinä minut veit lähelle kuilun reunaa, mikset vartioinut minua? Jätit minut. Minä luotin sinuun. Me luotimme toisiimme, minkä takia muutuit, kuka sinut muutti? Milloin se tapahtui, enkö ennemmin huomannut? Tai yritikö piilottaa sen minulta? Luotin sinuun, mutta sinä olitkin valehtelija? Miksi sinä minulle valehtelisit? Annoin sinulle sydämeni, henkeni ja kaikkeni, olisin tehnyt mitä tahansa puolestasi. Torjuit minut, työnsit pois. Kuilun reunalle. Ehkä suunnittelit sen, en sinusta tolkkua saa, valehtelit mulle kai liikaa. Oksa katkeaa, enkä jaksa enää välittää, mitä sen jälkeen tapahtuu. En jaksa miettiä. En jaksa seistä. En jaksa elää.

Metsän tiikeri

Metsä on hiljainen

Sitli ääniä kuulen

Sanotaan, että

Metsä rauhoittaa

Pimeät puskat

Tuijottavat silmät

Tiikeri jossain

Täällä lähistöllä

Oksa kun heilahtaa

Tunne epävarma

Kuin saalistaan kiertelevä

Juonitteleva peto

Kuoleman tuoksu

Kaikkialla leijuu

Älä sorru siihen

Pysy paikallasi

Äläkä lähe mun viereltäni ♥

Sano minulle...

On surullista ajatella, että me synnymme siihen, että kuolemme. Jotkut ajattelevat, että sitten on otettava ilo irti hetkestä.
  On turhaa koota maallista omaisuutta. On turhaa olla aina iloinen. Elämä, se on kuin erikoinen lintulaji, jonka voi huomata. Elämä on liian lyhyt vihata jotakuta aina.

  Katso taivaalle ja sano minulle totuus: näetkö pilvet? Näetkö, miten vapaina ne lentävät tuulen mukana? Haluaisitko sinäkin olla yhtä vapaa? Miksi kulkea aina suuren massan kanssa? Irtoa, löydä ja elä.

Rakkauskin on ohimenevää. Vain tosirakkaus pysyy ikuisesti tallella. Rakastuminen on väliaikainen tila, kunnes tulee joku toinen vahvempi tunne, kuten suru. Ja vaikket tätä uskois, se on totta

Mihin tämä sinut vie...

Kun ilta pimenee ja valot sammuu

Henget herää ja nousee

Älä niitä katso

Muuten sinäkin vangiksi jäät

Yövaatteet koskemattomat

Hiljainen huone

Minne menit?

Henkien orja

Varoitin turhaan

Lähtenyt olet niiden mukaan

Orjaksi muutuit

Ei enää kukaan sua näe

Näkymätön hiljainen

Varjo valkokasvoinen

Näen sinut, katso tänne

Huomaa minut, vaikka pimeää on

Kasvot ilman silmiä,

 Tyttö ilman mieltä,
Mihin tämä vie,
Mihin tämä sinut vie...

Sielun villi tanssi

Metsän suojassa

Auringolta piilossa

Pimeässä, mutta kuumassa

Hengitän syvään

Rauhaa pyytää
Hakkaava sydän

Mitä minä teen
Sulautuako vihreeseen
Ettei kukaan näe?

Vai juostako karkuun
Maailma häkkiin sulloo
Ihmisen kehon

Sielu villi
Koko käden, vai pikkurillin
Toinen vie, miksi?

Käsi tärisee
Koko ruumis värisee
Tanssi villi, on sisäinen

Huomataanko minut?
Mieli on riutunut
Rauha pois kuihtunut

Pois, kauas pimeään
Yhtäkkiä käsi viileä
Otsaani tahtoo sivellä

Onko se mustaa pahuutta?
Vai tahtooko käsi mua
 Vain rauhoittaa?

Sisimmässäni tiedän
Käsi sieluani tahtoo viedä
Mutta lämpimään vai kylmään?

Ruumis vankilana

Vie minut kauas tästä elämästä, anna mulle uusi mahdollisuus elää. On julmaa kulkea täällä ympäriinsä, seuraamassa toisten ihmisten elämää. Älä katso minua noin, olen minäkin joskus tehnyt jotain merkittävää, jotain, mitä minä tulen aina muistamaan. En sitä unohtaakkaan voi, liian tärkeää se on. Vastuuta kannan olkapäilläni, painavaa, raskasta, likaista tavaraa. Ota osa pois, edes pieni pala siitä, etten kaadu pitkällä matkallani. Paljon vielä jäljellä ja henki väsyy. Ruumis jo kuollut pois, kuihtunut, mutta sisällä sielu vielä kahleissa. Vapauta se, vapauta minut pois ruumiin vankilasta, tahdon pois. 

  Kanna kauas jalkani, ennen kun pimeä tulee. Saalistajia ympärillä. Tunnen oloni jo nihkeäksi verisestä hiestä. Kun kyynel poskeltani putoaa maahan, mustaksi helmeksi se muuttuu, jota vain harvat huomaa. Elämän silmät eivät koskaan voi sulkeutua, punaisina ne hohtaa yhä vain. Jatkappa siitä, älä tuijottamaan jää, etkö ole koskaan nähnyt kuolemaisillaan olevaa lasta?

  Huomaa jo itsesi, maailmassa on sota, nälän ja janon sota. Maapallo on tää, jo aikoja siten tuhoutunut. Lähde pois, älä tänne jää, turvatonta on täällä enää kulkea. Ruoka pilaantunutta, kuin ihmisten sielut, jotka leijuvat täällä pahan ilman osana. 

Juokse kauas pois, olemattomiin

Mitä teen?

Juoksenko pois,

kauas pois,

vai jään taistelemaan?

Juoksen,

juoksen liian paljon

Sydän sanoo stop

Mutta en pysty pysähtymään.

Pelkään

Minun kasvojeni tummaa puolta

Ja juoksen

Juoksen kauas pois sen läheltä

Mietin,

mitä teen

Mutta

Minä vain juoksen itkien pois.

Eikö minussa ole rohkeutta?

Onko järki oikeasti mennyt?

Kuinka kauan jaksan vielä

Juosta pakoon

Itseltäni?

______________________

Huuda ja raivoa

~

Ratsastaa aalloilla

Juosta ilmassa

Hengittää veden alla

Nukkua auringolla

Mahdotonta

Täysin itsepäistä

On koko maailma

Luota vain itseesi

Näe todellisuus

Haaveet jääkööt taakse

Pilvet peittää

Tumman taivaan

Hauko henkeäsi

Pelästy luita, ytimiä myöden

Huomaa jo

Tää maailma hylkii sua

Painovoima

Vain sinut

Pystyssä pitää

Avaruuteen pitkä matka

Luulin, että hän olis ystäväni

Hän hylkäsi

Mitä teen

Ukkonen raivoaa vain minulle

Miksi tämä koko 

Painajainen vain minulle tuli

Miksei muutkin kanna osaa siitä

Eristäytyä pitää kokonaan

~

Kylmä maailma

Ihmiset eivät huomaa asioita, jotka ovat lähellä. He haluavat kauempana olevia haaveita, tavaroita. Huolimattomat ihmiset. He katsovat kauas, mutteivät näe mitään. Kipua ylös, älä katso taaksesi. Minulla on kylmä tunne.
   En vai voi uskoa, että miehet ovat syntyneet sotaan. Miksi lapsien pitää kärsiä? Tappajia ei ole olemassa ollenkaan. Kaikki sisällä kärsii joskus. Kukaan ei kivulta säästy tässä maailmassa. Valun pois kädestäsi pakoa etsien, et minusta otetta koskaan tule saamaan. Olen tappava salama, olen  värikäs sateenkaari, olen jylhä vuori, olen hento kukkanen. Et ymmärtää kai tätä voi, et mua koskaan tosisasi ota. Naurat vakaville sanoilleni ja heilautat kättäsi. Hyvästiksi. Taas menet pois, mikset luonani pysy? Koska erilainen on aina paha? Tuntuu kylmältä. Tämä on painava taakka kantaa yksin. Ottaisit nyt edes vähän itsellesi, se voisi keventyä. Mutta ei, vain minun päälle kasautuu aina yhden lapion verran lisää hiekkaa. Olen yksin huoneessa, toisten kasaamat hiekat peittää suuni, enää silmät näkyvät. Olen hiljaa. En apua huuda, en sitä saisikaan. Sinivihreä väri silmistäni pois valuu kyynelten virran mukana, mustat, ilkeät silmät jää, ilo pois kadonnut hiekkojen sekaan, ei sitä enää etsiä voi. Huoneessa on kylmä.
  Palelen. Aurinko silti kesän lämpöä antaa. Minun on kylmä. Kietoudun omiiin haavoihini. Irti niistä en millään tahdo päästää, kovalla vaivalla ne muut hankkivat minulle. Edes joku muisto minulla olisi. Vanhat arpet täyttyvät vihasta, ne hehkuvat. Mua heikottaa. Oksettaa. Itkettää.

Minulla on edelleen kylmä...