Kirjoittaja on 16-vuotias teinityttö, joka taitaa elää ihan omassa maailmassaan, joka ei suinkaan ole vaaleanpunainen. Blogissa on runoista lähtien laidasta laitaan random kirjoituksia. Kiitos ja kumarrus~
Rakkaus jää pimentoon, kylmyys vain puree. Sudet kaikki ympärillä vailla sielua. Leikit tunteillani, sanoit rakastavasi mua. Mikä sinun on, kun noin vain irti päästät musta? Paperista olen, niin hauras ja haavoittuvainen. Jos väärin koskit minuun, haavan viillän sinuun, sinun sydämeesi. Ikuiseksi kummitelemaan jäät mieleeni, miksi niin vain mut jätit. Mikä sinun on, mikä sinun on?
Lennä, lennä perhonen, viestisi jo tiedän. Kädelläni pysähdyit hetkeksi lepäämään. Perhonen olet sinäkin, joka minut jätit, leikit silmilläni, tunteillani. Onko sinun nyt hyvä olla, oletko nyt iloinen? Hitto, kun uskoin sinuun. Kosketus hellä, poissa, kuin perhonen kämmenellä, tulit, mursit sydämeni ja lähdit. Mikä sinun on, mikä sinun on? Surusta en puhu, sellaista en tunne. Olen vain vihainen, vihainen itselle. Ota pois, ota kaikki vaan pois, hirttopuu odottaa, köysi sinun suolistasi. Kiinnitän sinut siihen, sydämeni silti mukanasi viet, kuolema siis rakkauteni saa...
Katso silmiini ja sano totuus. Miksi lähdit? Katso minun päälle,
kerro, miksi jätit minut roikkumaan kuilun ylle? Etkö huomaa, että voin
pudota? Kutsun sinua, muttet sinä kuule. Mistä se johtuu? Vedä minut
ylös, nopeasti, ennen kuin oksa katkeaa. Pidä kiirettä, en kestä kauaa
enää. Hei, lähditkö nyt? Minne menet? Älä jätä minua. Tarvitsen apuasi.
Jäin nyt yksin, vain tuuli supisee korvaani kannustavia sanoja. Pidän
kiinni oskasta, joka risahtelee. Ihmiset kulkevat sokeina ohi, joku
tulee kysymään, hei oletko kunnossa? Pyydän häntä auttamaan minua. Hän
hetken yrittää, mutta kun se ei onnistu heti, hän jättää minut. Olen
taas yksin. Kuka minut ylös jaksaa vetää?
Miksi
sinä minut veit lähelle kuilun reunaa, mikset vartioinut minua? Jätit
minut. Minä luotin sinuun. Me luotimme toisiimme, minkä takia muutuit,
kuka sinut muutti? Milloin se tapahtui, enkö ennemmin huomannut? Tai
yritikö piilottaa sen minulta? Luotin sinuun, mutta sinä olitkin
valehtelija? Miksi sinä minulle valehtelisit? Annoin sinulle sydämeni,
henkeni ja kaikkeni, olisin tehnyt mitä tahansa puolestasi. Torjuit
minut, työnsit pois. Kuilun reunalle. Ehkä suunnittelit sen, en sinusta
tolkkua saa, valehtelit mulle kai liikaa. Oksa katkeaa, enkä jaksa enää
välittää, mitä sen jälkeen tapahtuu. En jaksa miettiä. En jaksa seistä.
En jaksa elää.
"Rauhoitu, hengitä syvään", sanotaan minulle. Eivätkö he ymmärrä? Eivätkö he tajua? Jättäisivät hetkeksi rauhaan. Antaisivat minun hetken olla. Olen, kuin muurahaiskeko, jota on potkaistu. Muurahaiset säntäilevät sinne tänne peloissaan, raivoissaan ja valmiina seuraavaan iskuun. Ero on vain siinä, että muurahaiskeon voi vielä parantaa, eikä siihen välttämättä jää jälkiä. Sydän on eri asia.
Bestikseni on minulle nyt ihan normaali kaveri. Hän on riidan jälkeen sanonut mulle, että ensvuonna olen ainoa ystävä hänelle. Kaksi muuta ystävää lähtevät muualle maailmaan. Mutta onko se ystävyyttä, että lähtee aina toisten kanssa syömään? Onko se ystävyyttä, että hän on minun kanssa vain silloin, kun niitä kahta ei ole lähellä? Lähtee silloinkin monesti etsimään heitä. Onko se ystävyyttä, että minulle vain pieni nyökkäys, toiselle halaus aamulla saapuessa kouluun? Uskon, että minä olen hänelle, kuin joku korvike, eli jos ei ole suklaata, paha hernekeittokin syödään.
En tajua, että kirjoissa kaikilla on edes joku kaveri, johon luottaa? Aina, jota rakastaa, jolle antaa elämänsä, henkensä ja sydämensä? Jonka kanssa voi lähtee turvallisesti maailman ääriin?
Ihmeellisenä taitona olen kokenut, että jos katson toista tarkasti silmiin, Katson vaatetusta, tarkkailen naurua, pystyn päättelemään, olisiko hän hyvä kaveri minulle. Tähän asti se toimi. Toivon todella, että taitoni pysyisi minulla. En kai kestäisi enää näin kovaa iskua. Minulla on vain yksi elämä, jonka voi pilata. Peleissä on yleensä monta elämää, tai jotain, mikä näyttää, kuinka paljon voimaa sinulla on vielä. Minulla se taitaa olla jossain kymmenessä prosentissa. Sen pystyy nostamaan. Pieni hymy, hali, lähellä istuminen auttaa. Entä, kun kukaan ei suostu sitä tekemään? Tuntuu, kun kaikki haluaisi minun poistuvat maailmasta. Oi, jospa voisi hypätä maailmankaikkeuteen ja jäädä sinne leijumaan.
Joku minun sijassa voisi ehkä vetäytyä kokonaan pois hmisten luota, jättää heidän maailma täysin Ja uppoutua johonkin toiseen. Minä yritän vielä kerran olla ihmisille ystävä. Sellainen, joka ei jätä, ei anna pudota, pitää kiinni, pitää salaisuudet, antaa haleja ja on aina vieressä. En vaadi hyvää käytöstä, en vaadi kiltteyttä, siisteyttä, en vaadi muuta, kuin että olisi vierelläni, silloinkin kun en häntä tarvitse, eikä lähtisi pois. Johon voisi luottaa. Ehkä sellaista ihmistä ei ole. Kuvittelen turhaan, enkä ikinä saa sitä. Keidas saharassa. Vettä kuumalla. Villasukka kylmässä.
Toivoa niille, kokevat samoin, onnea niille, joilla on sydänystävä!
