the saddest people smile the brightest

She was that kind of girl

Always smiling

Always helping others

She was the strong one

Or she just looked strong

She listened always everyone's problem

She tried to make other's feel happy

She couldn't watch from the side, if someone was sad

But she never told

She was inside broken

She wasn't strong

She just tried to make others feel loved

Because she didn't felt so

And it was horrible

There was only one bad thing in being strong

Everyone thought, she didn't need help

'cause she was strong

Nobody asked her, was she okay

or how its going.

And she was died inside

She was empty

Her smile didn't shine

She tried to hide her feelings

her sadness

But we all know

There is one point

When we just can't hide something

There is one point

When we just break

And one day

She broke

She broke inside

Into million pieces

And nobody cared

"Hey, she is strong, she will get over it!"

 But she didn't

Some pills

And her life ended

Please

Never, never ever expect, that who is smiling

He is okay

Because, the loneliest people are the kindest and

The saddest people smile the brightest.

Joskus tuntuu, ettei pysty rakastaa, kaikki on vain kamalaa, kukaan ei tule halaamaan, ajatuksetkin katkeaa, pysy vahvana, sanotaan, ja siihen kok lohdutus kellahtaa, ihmettelette varmaan, miksei hymyilytä koskaan, te itse annoitte aiheen varmaan, pää pystyssä silti jatkan matkaa, en anna enää kenenkään lohduttaa, en tarvitse sanaakaan, osaan kyllä jo itse jatkaa, aloitan joskus elämäni sitten uudestaan, aloitan ihan kaikien alusta, en välitä loukkaavista sanoista, en säiky enää ivaa, koska osaan jo olla varuillaan, hukun massaan, ettei kukaan erilaiseksi minua kutsua sais, samaistun, niin varmaan moni muukin täällä maailmassa, ette ymmärrä ilkeää kiusaa, kyllä se karma teitä joskus tulevaisuudessa veroittaa, huomaatte kuinka yksi sanakin voi satuttaa, kuinka yksi sana voi niin sydäntä polttaa, miten se yksi ainut sana vaikuttaa, koska kyllä, kyllä vain, se vaikuttaa, huomaatte, kuinka kamalaa, miten raivostuttavaa, on olla täällä taivaan alla, mutta ei sille voi mitään, jaksakaa, tämä kaikki loppuu aikanaan...

Hirviö nimeltä pahuus

Miksi pelästyit minua

Kun kosketin olkapäätäsi

Mitä sinulle on tapahtunut

Ettet säikkymättä voi olla

Mikä muutti entisen sinäsi

Iloisen, nauravan sinäsi

Mikään ei enää kiinnosta

Kunhan saisin sut pelastettua

En edes tiedä, mikä sinua vainoaa

Mikä sinua niin pelottaa

Mutta hei, aina on toivoa

Ainakin niin minulle on kerrottu

Päästä mut sisääsi

Anna minun nähdä sielusi

Jokin meidän väliin tunkee

Onko se sinun pelkosi

Vai hirviö nimeltä pahuus

Mitä näet, mitä minä en?

Lehdet putoilee puista

On syksy, kuoleman aika

Lumi ottaa pian vallan maassa

Jäljelle jää puiden luurangot

Älä pelkää, minä tässä vain

Pysy vahvana, sillä tuo hirviö

On nimeltään kuolema...

kaikella rakkaudella~

Älä käännä katsettasi pois, älä pelästy, mä tiedän, et sun on paha olla, mutta elämä ei voi aina kultaa, ja näin, miten itkit, kun luulit, ettei kukaan näe, ja näin, miten hymysi feikkasit, vaikka sattui sisältä, katsot poispäin, et halua ystäviä, sanot, ystävätkin vain pettävät, mitä sinun piti kokea, että ajattelet näin, mitä joku sinulle teki, ettet pysty enää hymyilemään ilman näkymättömiä kyyneleitä, haluaisin kuunnella, miltä sinusta tuntuu, mutta aina kun kysyn sulta, sun katse tummaksi muuttuu, mitä sinun menneisyydessä sua kaivertaa, mikä saa sinut aina vaikenemaan, anna minun tehdä susta edes pienen hetken onnellisen, anna minun edes yrittää, mikset mulle mahdollisuutta suo, luulis, että vihaat mua, mutta minä tiedän, tiedän hyvin, että yrität työntää mut sun luotas pois, koska olet jo luottanut liikaa, vielä mä yritän, yritän saada sinut nauramaan, oisit edes hetken onnellinen ja synkistä ajatuksista vapaa, en mä sille mitään voi, etten vaan joskus osaa, etten yritä joskus tarpeeksi kovaa, haluan sinun voivan paremmin, haluan että tiedät, sinä kelpaat kyllä kaikille, olet sopiva, juuri sopiva, älä välitä, jos jotkut ei kestä sun iloa, piristy, rakas, on täällä vielä toivoa,vaikket sitä huomaisi, olen vierelläsi, enkä anna sinun jäädä varjoihin, en anna pahalle mahdollisuutta tehdä susta surullisen, vaikken aina tiedä, mitä sanoa, halaus kertoo kaiken mun puolesta, toivon sinun tietävän, että rakastan sinua...

Hei kulta~

Katsot minua surullisin silmin, mutta en voi auttaa

Tämä kaikki, suru ja itku loppuu aikanaan

Rakas lapsi, sä olet kuin pahaan maailmaan eksynyt enkeli

Sä olet viaton, niin erilainen, kuin muut

Miten olet tänne joutunut, 

Miten et huomaa, kuinka tämä maailma satuttaa

Olet liian puhdas, muut sinua vain likaavat

Ihmiset eivät siedä täydellisyytä

Kaikki hyvä pitää tuhota

Hei kulta, näen sinun kyyneleet

Ei sinun tarvitse hymyillä

Sinä kuulut taivaaseen, etkä maan päälle

Sinun siniset silmät ovat himmeät

Huomaatkos, miten tämä maailma toimii

Kuin sota loppumaton, taistelet edelleen

Taistelet edelleen, mutta silti annat kaikkien satuttaa

Älä itke, älä itke tänään

Olen vierelläsi, pidän sinusta kiinni, ettet putoa

Rakas lapsi, minä huomaan sinun surusi

Minä huomaan, kuinka kovaa yrität olla iloinen

Mutta ilo katoaa, ja jäljelle jää vain tyhjyys

Ja tyhjyys pelottaa sinua

Hei kulta, älä välitä, olen tässä näin

Katsot minua surullisin silmin, mutta en voi auttaa

Älä rakas itke~

Älä rakas itke
Kaikki paha loppuu aikanaan
 Ymmärrä nyt beibe
Ettei tätä maailmaa voi parantaa

Käännä nyt pääsi
Äläkä katso demoneita silmiin
Anna sun kätesi
Minä saatan sinut turvallisesti kotiin

Älä välitä
Kyllä kaikki aikanaan järjestyy
Yhdessä me ei pelätä
Toivo tunnellin päässä välkkyy

Kulkuri

Kulkuri väsynyt

Kulkenut liikaa

Likaisia teitä pitkin

Majataloon yhteenkään

Ei häntä päästetty

Nyt hän yksin

Pimeässä sateessa

Istuu puun juurella

Häntä katsoo vain

Sysimusta taivas

Pyysi hän päästä

Taloon, muttei häntä

Huolittu, ei häntä tahdottu

Kulkuri on sydämeni

Majatalo sydämesi...

Pelon varjo~

Huoneessa pimeässä

Monta asiaa mielessä

Istun, silti eksyksissä

Milloin saan tietää

Mikä minua heikentää

Mikä minua ärsyttää

Istun vaan tuolissa

Veri kohisee korvissa

Hiljaista koko huoneessa

En ole yksin täällä

Pelko hiipii sisällä

Näen sen varjon syrjäsilmällä

Mikä tämän saa loppumaan

Taistelen itkua vastaan

Mutta itken jo taas uudestaan

Pelkoa ei enää ole, vain tyhjyyttä...

Hirtetty rakkaus

Nousen ylös tuolilta

Katson ikkunasta ulos

Mutta en näe muuta

Kuin vain pimeää

Mistä se johtuu

Minne katosi se tuttu

Vanha näkymä?

Minne ilo katosi elämästä?

Kävelen ulos

Kylmä nipistää nenänpäätä

Katson kättäni

Veritahra siellä on

Mitä olen tehnyt

Mistä tämä kaikki lähti

Miksi ilo

Katosi elämästä?

Surullinen tyttö

Puiston penkillä nyyhkyttää

Kukaan ei huomaa

Ei halua huomata

Minäkin vain

Katson pois

Yritän olla tuntematta häntä

Mutta silti niin läheinen hän oli

Miksi tämä kaikki tapahtui

Miksi annoin tämän tapahtua

Miksi en pitänyt huolta hänen

Puhtaasta sydämestä

Tapoin hänet sisältä

Riistin häneltä ilon

Ja niin samoin

Se minultakin katosi

Ehkä kaipaan häntä

Ehkä en

Käteni hänen ympärilleen

Silti haluan kiertää

Mutta

Nyt se on jo loppu

Me elämme molemmat 

omaa elämäämme

Silti hän itkee...

Antoi kaiken
Menetti kaiken
Ei unohda mitään
Ei jäänyt mitään

Nyt enää muistoja
Peli menetetty
Ei halunnut antaa periksi
Virtaus vei kaiken rohkeuden

Istuu yksin nurkassa
Uppoutuneena omaan maailmaansa
Ei ketään lähellään
Tyhjää silmissä

Puiden lomassa vaeltaa
Sade hänen kasvojansa piiskaa
Raaka maailma tää
Toivo on kuivunut olemattomiin

Myrsyn jälkeen
Sisällä vielä hurrikaani
Se sydäntä paikaltaan repii
Tahtoo vain tuhota

"Sä olet..."

Miksi sanoit sen niin vakavasti?
Asiaa olisi keventäny,
Jos olisit hymyillyt
Edes hieman, surullisesti

Mutta näin,
En minä millään voi
En vain voi olla itkemättä
Lauseesi satutti syvältä

Leijun pohjaan
Pohjamutaan
Kiemurtelen totuudelta
Haluaisin päästä pois kaikesta pahasta

Katsoit minua syvälle silmiin
Sekin satutti
Olisit katsonut hieman ystävällisemmin
Tai katsonut minun ohi

En halunnut kuulla tuota lausetta
Juuri sinun huuliltasi
Mutta, se on jo mennyttä
Oikeastaan kaikki on mennyttä

Tuo lause, karmea
Minkä sanoit eilen illalla
Sai minut muuttumaan
Muuttumaan sellaiseksi, jollaisen ystävän olisit halunnut

"Sä olet liian erilainen minun ystäväkseni"

Silloin heräsin
Heräsin kamalimmasta painajaisesta
Se ei ollutkaan totta
Huokaisin helpotuksesta

Mutta, sen painajaisen jälkeen muutuit kovasti
En enää tunnistanut sua, olet tappanut oikean sinäsi...

Kuoleman niitty

Miksi maa liikkuu allani?

Miksi puut lähtivät kävelemään?

Musta puku miehellä päällä

Kasvoja ei vaan näy

Tumma metsä ja varjot

Katson suoraan kuolemaa

Pelottaa kyllä

Mutta pimeälle polulle astun

Ruumis riekaleina, silti elän

Sydän sirpaleina, silti se lyö

Käsi heilahtaa
Ja osuu omiin kasvoihini

Jalkaan sattuu

Kasvoja raapivat oksat
Sielu, kuin toisten neulatyyny
Verta valuu näkymättömänä

Rakkaat kaikki lähteneet ovat
Musta on taivas ja se salamoi
Salama iskee ja se sattuu
Se sattuu sydämeeni

Kivet liikkuu edessäni
Puut, kuin mustiin verhoutuneita kuolemia
Synkässä metsässä mielikuvitus laukkaa
Se laukkaa kuoleman niityillä

 

Mihin tämä sinut vie...

Kun ilta pimenee ja valot sammuu

Henget herää ja nousee

Älä niitä katso

Muuten sinäkin vangiksi jäät

Yövaatteet koskemattomat

Hiljainen huone

Minne menit?

Henkien orja

Varoitin turhaan

Lähtenyt olet niiden mukaan

Orjaksi muutuit

Ei enää kukaan sua näe

Näkymätön hiljainen

Varjo valkokasvoinen

Näen sinut, katso tänne

Huomaa minut, vaikka pimeää on

Kasvot ilman silmiä,

 Tyttö ilman mieltä,
Mihin tämä vie,
Mihin tämä sinut vie...

Sielun villi tanssi

Metsän suojassa

Auringolta piilossa

Pimeässä, mutta kuumassa

Hengitän syvään

Rauhaa pyytää
Hakkaava sydän

Mitä minä teen
Sulautuako vihreeseen
Ettei kukaan näe?

Vai juostako karkuun
Maailma häkkiin sulloo
Ihmisen kehon

Sielu villi
Koko käden, vai pikkurillin
Toinen vie, miksi?

Käsi tärisee
Koko ruumis värisee
Tanssi villi, on sisäinen

Huomataanko minut?
Mieli on riutunut
Rauha pois kuihtunut

Pois, kauas pimeään
Yhtäkkiä käsi viileä
Otsaani tahtoo sivellä

Onko se mustaa pahuutta?
Vai tahtooko käsi mua
 Vain rauhoittaa?

Sisimmässäni tiedän
Käsi sieluani tahtoo viedä
Mutta lämpimään vai kylmään?

Talven kylmyys puristaa

Nyt on taas syksy ja kesän rippeet leijuu ilmassa. Ajan kysymys vain, koska pimeys ja kylmyys tulee ottamaan vallan niin luonnossakin, kuin tunneihmisten mielessä. Talvi on, kuin maailmanloppu lähestyisi, ainakin minun mielestäni. Syksyiset lehdet tippuu kuolleena maahan ja valkoinen lumipyry peittää näkyvyyden maailmaan. Kun lumipyry loppuu, maailma on valkoisessa morsiusasussa, kuin matkalla johonkin tärkeään tapahtumaan.
  Kun sitten tulee ilta, valkoinen katoaa, ja lumi muuttuu tummanharmaaksi. Kerran pienempänä olen tehnyt pienimuotoisen lumilinnan ja nukahtanut sinne. Vaikka ensin nukahtaessa tuntui lämpimältä, kun heräsin, minun oli niin kova kylmä, etten ensiksi pystynyt nousemaan, tärisin vain siellä ja katselin ympärilleni. Olen siitä lähtien vihannut talvea. Kaikki on vaikeampaa: pukeutuminen, kulkeminen ja kaiken lisäksi on aivan saatanan kylmä...

Juokse kauas pois, olemattomiin

Mitä teen?

Juoksenko pois,

kauas pois,

vai jään taistelemaan?

Juoksen,

juoksen liian paljon

Sydän sanoo stop

Mutta en pysty pysähtymään.

Pelkään

Minun kasvojeni tummaa puolta

Ja juoksen

Juoksen kauas pois sen läheltä

Mietin,

mitä teen

Mutta

Minä vain juoksen itkien pois.

Eikö minussa ole rohkeutta?

Onko järki oikeasti mennyt?

Kuinka kauan jaksan vielä

Juosta pakoon

Itseltäni?

______________________

Huuda ja raivoa

~

Ratsastaa aalloilla

Juosta ilmassa

Hengittää veden alla

Nukkua auringolla

Mahdotonta

Täysin itsepäistä

On koko maailma

Luota vain itseesi

Näe todellisuus

Haaveet jääkööt taakse

Pilvet peittää

Tumman taivaan

Hauko henkeäsi

Pelästy luita, ytimiä myöden

Huomaa jo

Tää maailma hylkii sua

Painovoima

Vain sinut

Pystyssä pitää

Avaruuteen pitkä matka

Luulin, että hän olis ystäväni

Hän hylkäsi

Mitä teen

Ukkonen raivoaa vain minulle

Miksi tämä koko 

Painajainen vain minulle tuli

Miksei muutkin kanna osaa siitä

Eristäytyä pitää kokonaan

~

Lumimyrskyn kylmä koura

Taivas tummuu ja pimenee

Tuuli ulvoo surullisesti

En osaa päättää

Minne menen

Juostako taloon sisään

Vai jäädä rauhaan yksin

Myrsky jättää minut rauhaan

Mutteivät ihmiset

Kyselevät paljon

Tahtovat tietää sinusta

Aivan kaiken

Näkymätön, jos oisin

Istun nyt

Lumikasan takana

Maailman laidalla

Piilossa muilta

Tuuli huitoo tukkaani

Lumi peittää vartaloni

Suljen silmät

Mustaa näen

Sitten en enää sitäkään.....

Painajaiset mieltä vaivaamassa

En kai koskaan voi unohtaa pahinta painajaistani, joka on ollut minulle erityisen henkilökohtainen ja kamala. Ja mikä siinä huonoin ja pelottavin juttu on se, että näin sen viimeyönä uudestaan. En voi olla ajattelematta sitä. Se tuntui liian todelliselta. Kuin se olisi tapahtunut juuri äsken silmieni edessä. Kun olen yksin ja mieleeni tulee tämä painajainen, pelkään, että siitä tulee joskus totta. Se on pelottavaa.
   
   Olemme kotona. Minun ja siskon kanssa tuli riita päivällä jostain pienestä jutusta. On ilta ja hän on kylpyhuoneessa. Olen menossa riisumaan vaatteet, mutta rupeamme huutamaan toisillemme, kun riitamme taas tulee esille. En tiedä, miksi edes riitelemme jostain pienestä asiasta. Olemme yksin talossa. Huudan hänelle niin, että korvaani sattuu. Hän sanoo hiljaisemmalla äänellä jotain. Lattialla on keittiöveitsi, pienempää mallia. En löydä mitään muuta, jolla voisin heittää häntä. Kahmaisin veitsen maasta ja heitin sitä häntä kohti. Kuva hidastuu ja näen, että veitsen terä iskeytyy suoraan hänen rintaansa. Ei ollut tarkoitukseni tappaa häntä, ei edes haavoittaa. Hän katsoo veistä rinnassaan, ei sano sanaakaan ja nostaa katseensa minuun. En pysty unohtaa sitä katsetta. Siinä oli tuskaa, myötätuntoa, surua ja paljon sellaista, mitä en osaa tulkita tarkasti.
   Sisko katsoo minua ja sitten ilme lasittuu, mutta katse jää. Hän kaatuu eteeni, eikä vastaa minulle enää koskaan.
 
  Miten koskaan pystyn unohtamaan sitä ilmettä. Hän ei edes ollut minulle vihainen. Pelkään, että teen oikeasti joskus niin. Pelkään, etten pysty hallitsemaan vihaani. Pelkään katsoa veistä, mikä on ollut unessani mukana. Joskus epäilen nähneeni samaisessa veitsessä verta. Mitä, jos tästä tulee totta? Mitä, jos siskoni kuolee minun nähden tuolla tavalla?
   Menetin elämän varrella jo lapsuudenystäväni, isäni, mummoni ja kavereita. Jotkut katosivat elämään, jotkut jättivät minut, tai lähtivät luotani. Mitä, jos menetän vielä siskonikin? Entä jos joku todella läheinen kuolee? Miten kestän sen?

Kun huomasin tämän kuvan, minusta tuntui, että siinähän seison minä; haihtumassa tuuleen pieninä palasina, kun kaikki lohkaisee minusta vähän ja vie mukanaan pienen osan. Minulle ei jää mitään ja katoan.