the saddest people smile the brightest

She was that kind of girl

Always smiling

Always helping others

She was the strong one

Or she just looked strong

She listened always everyone's problem

She tried to make other's feel happy

She couldn't watch from the side, if someone was sad

But she never told

She was inside broken

She wasn't strong

She just tried to make others feel loved

Because she didn't felt so

And it was horrible

There was only one bad thing in being strong

Everyone thought, she didn't need help

'cause she was strong

Nobody asked her, was she okay

or how its going.

And she was died inside

She was empty

Her smile didn't shine

She tried to hide her feelings

her sadness

But we all know

There is one point

When we just can't hide something

There is one point

When we just break

And one day

She broke

She broke inside

Into million pieces

And nobody cared

"Hey, she is strong, she will get over it!"

 But she didn't

Some pills

And her life ended

Please

Never, never ever expect, that who is smiling

He is okay

Because, the loneliest people are the kindest and

The saddest people smile the brightest.

Kirjailija-urani

Pienenä olin tosi innoissani, kun äidinkielentunneilla kirjoitettiin tarinoita ja kirjoitin jo ykkösellä monta sivua, vaikka koko tarinan piti olla vain noin sivu tai pari. Haaveilin kirjailijan urasta ala-asteella, mutta ajatus kirjailijana unohtui kutosella ja seiskalla. Kasin alussa tuli taas mieleen kirjailijahommat ja aloitin taas kirjoittamisen, tällä kertaa entistä innokkaammin, mikä tarkoitti, että kirjoitin oppitunneilla, sängyssä yöllä, ja ei vain tarinoita; ajatuksia, runoja, lauluja, päiväkirjaa, fanficcejä sekä biisien sanoja. Luin seiskalla kirjoittamisen sijaan, mutta vaikka aloitin nyt kirjoittamisen, jatkan lukemistakin, ja pidän kiinni kirjailijaurastani, mutta vain harrastuksena.

    Tavoitteeni olisi saada romaani valmiiksi, sekä julkaista oma runokirja. Kirjoitan mielelläni minä-kertojana, sillä silloin saan hahmosta "paremman otteen", sekä syvennyn helpommin tarinaan. Minä-kertoja on siitä hyvä, että tarkastelee asiat ihan omalla näkökulmalla, enkä kovinkaan tykkää kirjoittaa "hän"-muodossa. Kirjoitan metodilla mitä-päähän-sattuu, eli en suunnittele juonta melki ollenkaan, riippuu vähän, mitä kirjoitan. Mielestäni on jännittävää kirjoittaa oman luodun hahmon elämänkertaa, sillä silloin hahmo alkaa elää ja kirjassa on helppo tarkastella normielämän asioita omalla tavalla. Luon hahmot yleensä siten, miten tarinassa edetään, eli en kummoisemmin suunnittele hahmojani etukäteen, vaan ne tulevat ihan sinä hetkenä, kun tulevat mukaan tarinaani.