Näytetään tekstit, joissa on tunniste pojat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pojat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. lokakuuta 2015

Kulkuri

Kulkuri väsynyt
Kulkenut liikaa
Likaisia teitä pitkin
Majataloon yhteenkään
Ei häntä päästetty

Nyt hän yksin
Pimeässä sateessa
Istuu puun juurella
Häntä katsoo vain
Sysimusta taivas

Pyysi hän päästä
Taloon, muttei häntä
Huolittu, ei häntä tahdottu
Kulkuri on sydämeni
Majatalo sydämesi...

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Haaveilua

Läksyjä lukiessa
Haaveilen muissa maailmoissa
Herään välillä horroksesta
Mutta vaivun takaisin hiljaa

En kaipaa kultaa
Vaan rauhaa
Omalta itseltäni
Vaadin hiljaisuutta

Kuvia vilahtaa edessäni
Tulevaisuuden piirroksia
Minun käteni sinun kätesi
Ne yhteen liittää aika

Talven kylmässä
Poika ja tyttö
Sinä ja minä
Yhdessä me seisomme

Joku huutaa
Kuva pirstoutuu
Tuijotan eteeni
Mustaan tyhjyyteen...

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Hirtetty rakkaus

Nousen ylös tuolilta
Katson ikkunasta ulos
Mutta en näe muuta
Kuin vain pimeää

Mistä se johtuu
Minne katosi se tuttu
Vanha näkymä?
Minne ilo katosi elämästä?

Kävelen ulos
Kylmä nipistää nenänpäätä
Katson kättäni
Veritahra siellä on

Mitä olen tehnyt
Mistä tämä kaikki lähti
Miksi ilo
Katosi elämästä?

Surullinen tyttö
Puiston penkillä nyyhkyttää
Kukaan ei huomaa
Ei halua huomata

Minäkin vain
Katson pois
Yritän olla tuntematta häntä
Mutta silti niin läheinen hän oli

Miksi tämä kaikki tapahtui
Miksi annoin tämän tapahtua
Miksi en pitänyt huolta hänen
Puhtaasta sydämestä

Tapoin hänet sisältä
Riistin häneltä ilon
Ja niin samoin
Se minultakin katosi

Ehkä kaipaan häntä
Ehkä en
Käteni hänen ympärilleen
Silti haluan kiertää

Mutta
Nyt se on jo loppu
Me elämme molemmat 
omaa elämäämme

Silti hän itkee...

tiistai 21. lokakuuta 2014

Love is Dying

Rakkaus jää pimentoon, kylmyys vain puree. Sudet kaikki ympärillä vailla sielua. Leikit tunteillani, sanoit rakastavasi mua. Mikä sinun on, kun noin vain irti päästät musta? Paperista olen, niin hauras ja haavoittuvainen. Jos väärin koskit minuun, haavan viillän sinuun, sinun sydämeesi. Ikuiseksi kummitelemaan jäät mieleeni, miksi niin vain mut jätit. Mikä sinun on, mikä sinun on?
  Lennä, lennä perhonen, viestisi jo tiedän. Kädelläni pysähdyit hetkeksi lepäämään. Perhonen olet sinäkin, joka minut jätit, leikit silmilläni, tunteillani. Onko sinun nyt hyvä olla, oletko nyt iloinen?  Hitto, kun uskoin sinuun. Kosketus hellä, poissa, kuin perhonen kämmenellä, tulit, mursit sydämeni ja lähdit. Mikä sinun on, mikä sinun on? Surusta en puhu, sellaista en tunne. Olen vain vihainen, vihainen itselle. Ota pois, ota kaikki vaan pois, hirttopuu odottaa, köysi sinun suolistasi. Kiinnitän sinut siihen, sydämeni silti mukanasi viet, kuolema siis rakkauteni saa...


tiistai 5. elokuuta 2014

Heikko sydän

Rankkasade piiskaa
Sinun kasvojasi
Suojata tahtoisin
Mutten uskalla

Katson hiljaa vierestä
Kun haavaasi puhdistat
Seuraan sivusta
Miten joku pilkkaa sua

Miksen uskalla
Tehdä mitään?
Miksi niin heikko
On tämä sydän?

Itsevarmuus
Sitä tarvitsen
Hakea sitä
Vain sinulta tahdon

Mahdoton tehtävä
Haluaisin halata sua
Mennäkö luoksesi
Vai jäädä odottelemaan?

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Missä viivyt?

Silmilläni aina
Sinua etsin
Mutten löydä
Kuin tyhjää

Mistä se johtuu
Kerro mulle
Miksi niin
Kaukana toisitaan me olemme

Tahtooko luonto näin
Vai tiemme vielä yhtyvät
Rakkaus satuttaa
Mutta auttaa jatkamaan

On, miksi elän
Sinulle elän
Älä katsettasi pois käännä
Kun sinua katson

Löydän vielä joskus
Keinon olla lähelläsi
Tekosyyt painaa
En saa lopetettua

Unohtaa en voi
Enkä tahdokaan
Mutta joskus ajattelen
Miksi tämä kannattaa

Vuodet vierii
Kontaktia suhun en saa
Miten korjata 
Tämä rikkoutunut sydän

Pieninä palasina
Kuka ne kerää
En yhtään tiedä
Odotan sinun tulevan

Tule viereeni
Ja halaa lujaa
En tarvitse muuta
Elän sillä

Missä viivyt?
Annat odottaa?
En ole koskaan sanonut sinulle
Että rakastan sua

© Nel
Tässäpä nyt tällainen postaus. Toivoisin lisääväsi arvostelun 1-10 (10 on paras).

Kiitos ja kumarrus ♥

maanantai 26. toukokuuta 2014

Unimaan ihanin

Me kävellään yhdessä käsi kädessä ja ollaan hiljaa. Aurinko paistaa, tuuli puhaltaa ja minä rakastan sinua. Vilkaisen sinua ja sinä käännät pääsi minun suuntaan hymyillen söpösti. Katson taas eteenpäin. Sinä naurahdat hiljaa ujoudelleni ja vedät minut kiinni itseesi. Ihoni koskettaa ihoasi, se tuntuu viileältä ja hyvältä. Ilma lämpenee ympärilläni. Päästät irti, suot minulle ihanan hymyn ja jatketaan matkaa. Yhtäkkiä salama iskee ja alkaa ukkostaa. Tuuli puhaltaa meitä erilleen, tahtoo minut pois luotasi. Sade piiskaa kasvojasi, muttet päästä minusta irti, vaikka voisit kädelläsi suojata itseäsi pisaroilta. Otteemme irtoaa ja ajaudut pois luotani.
  Noin vuoden päästä näen sinut uudestaan, juoksen luoksesi. Olet erilainen, muuttunut. Mitä ukkonen onkaan sinulle tehnyt. Et muista halauksiani, mutta tunnet minut. Katsot minuun, niin kuin kaveri katsoo toista. Ei niin, kuin lähimmäinen. Olit minulle tärkeä silloin, samoin nytkin. Liian ujo uudestaan tunteistani kertoa sinulle, liian pelokas taas luoksesi tulla. Miten tämä kaikki tapahtua on voinut?
   En enää tapaa sinua paljon, pari kertaa vuodessa. Ehkä minun kanssani vain pakosta olet? Vai tunnetko samoin, kuin minä? Tahdon sinut lähelleni suojelemaan minua. Tahdon sinua taas halata ja antaa kaikkeni. Tarjoaisin sinulle sydämeni. Älä heitä sitä pois, älä torju. Anna minun päästä taas viereesi, rutistaa lujaa ja antaa pusun poskellesi. Olisin taistelussa rinnallasi.
Sydämeeni vain sinä mahtuisit














Näin taas sinusta unta. Mutta se oli vain uni. Yhden hullun tytön uni pojasta, jota on jo rakastanut koko sydämellään neljä vuotta. ♥

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Mitä tuuli tuo tullessaan?

Olen aina ollut romantikko, mutta tajusin sen vasta ihan oikeasti pari päivää sitten. Sain itseni itseteossa kiinni, kun huomasin haaveilevani kesken koulutehtävien aivan muista asioista. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Ravistin päätäni ja sanoin, ei. Jatkoin pänttäämistä, muttei siitä tullut mitään. Huokaisin ja laskin koulukirjan kädestäni ja kävin makuulle. Uppouduin täysin ajatuksiini. Lojuin siinä yhtenä kasana varmaan puoli tuntia ja kun vihdoin sain haaveiltua tarpeeksi, otin taas koulukirjan esiin. Ja tein läksyt virheettömästi!
  En ajatellut asiaa tarkemmin, mutta tein listan, että millainen romantikko on ja kun tapahtui jotain, tarkistin listalta, toiminko niin, kuin romatikko. Monesti kyllä.
  Noin viikko sitten huomasin, että ennen, kuin pystyin nukahtamaan, minun piti selvittää pääni päivän asioista. Otin joka asian mietittäväksi, mitä päivällä tapahtui. Lopullinen riita bestiksen kanssa, hyvin onnistunut äidinkielenkoe, matikanläksyn unohtaminen, eli kaikki. Nukun huonosti, ellen tee tuota selvittelyä päässäni. Se on vain niin.
  Ja nyt tulee asia, josta en kauheasti tykkää puhua, mutta kirjoittaminen helpottaa minua. Elikkäs, olen sananmukaisesti rakastunut roolipelaamiseen. Isosiskon kanssani harrastetaan liveroolaamista, eli melkein joka ilta, käydään makuulle ja valitaan joku animehahmo, josta tykkäämme, samasta animesta, kehitetään alkujuoni, eli miten tarina alkaa ja sitten annetaan juonen kiemurrella vapaasti, miten ajatuksemme menevät. Minä sanon jotain, mitä hahmoni tekee, ajattelee ja sanoo. Sisko kertoo oman hahmonsa tunteista ja se jatkuu näin. Yleensä roolataan jotain romanssia.
   Se vapauttaa minua päivän paineesta, stressistä ja huolista. Ongelmat lennähtävät juonen mukana johonkin piiloon. Saan tunteeni esille ja toinen minäni astuu kuvaan. Se saa tehdä, mitä haluaa, sanoa suoraan. Makaan vain, enkä ajattele muuta, kun hahmoni elämää. Se on, kuin pääsisi jonkun toisen elämään ja sitä pitää jatkaa itse. Se on mielikuvituksen kahleiden katkeamista. Monesti roolaamme monta päivää samaa, joskus aloitetaan sama alusta, tai keksitään uusi, palataan vanhoihin.
  Isosiskoni on kuin maan päälle saapunut enkeli, vähän ilkikurinen, mutta antelias, auttaa elämän tilanteissa ja on tukenani. En yhtään tiedä, mitä tekisin ilman häntä. Se olisi, kun minulta olisi riistetty joku elin. Todella tärkeä elin. Mutta jostakin syystä pystyn elämään, kovan kivun ystävänä.
   Joskus minusta tuntuu, ettei pojat huomaa minua lainkaan. Melkein kaikki luokkalaiseni seurustelevat, mutta sitten mieleeni tulee yksi poika, jota en tapaa, kuin kolme kertaa vuodessa, mutta tunnen hänet hyvin. Lapsuudenystäväni. Jo viidettä vuotta minusta tuntuu, että hän on 'se oikea', mutta joskus taas, ettei se ole mahdollista, kun ei tavata monta kertaa. Tutustuin vuoden alussa poikaan, johon olin ihastunut. Olin hänen kanssaan leirillä, eli sain tilaisuuden jutella hänelle ja saada tietää, minkälainen hän oikeasti on. Kuvittelin hänen olevan rohkea, itsevarma ja kiltti. Kun tutustuin tarkemmin, hän oli, kuin joku epävarma varjo perässäni. Todellisuudessa hän oli ahne, epävarma, haluton ja laiska. Silloin itsevarmuuteni horjui pahan kerran. Luulin tuntevani hänet, muttei se ollut niin.Pelkäsin, että jos tutustun johonkuhun toiseen, petyn samoin. En kyllä suuremmin itkenyt pojan takia, mutta surin kyllä paljon, en häntä, en itseäni, vaan sieluani.
  Minulle tulee epävarma olo, jos petyn johonkuhun tai johonkin. Se on, kun joku vetäisisi maan altasi ja joudun jääkylmään veteen ja hait kiertelevät sinua. Mutta minua pelottaa eniten se, mitä en näe, mitä en tunne.
  Pettymystä voi kuvata monella eri tavalla, riippuu ihmisestä. Joku kai sanoisi sitä palatsin romahtamiseksi, tai jääkylmän suihkun saamiseksi. Tunteita voi vain selittää, kuvata, muttei kukaan oikeasti pysty kuvitella, minkälaista se on toisella.
  Olin viikon ulkomailla äitini kanssa ja minulla on ollut jo pieniä riitoja bestikseni kanssa, jota en silti halunnut menettää, vaikka tiesin, ettei hän ole enää se 'paras ystävä'. Halusin tukea, mutten saanut keneltäkään. Jotkut kyllä ehdottivat kuraattoria, mutta minä en pysty avautumaan jollekin aikuiselle. Se on, kun hiiri puhuisi kalalle turkin haalistumisesta. Tai jotakin sinnepäin. En osaa kuvailla. En vain pysty, siinä kaikki.
  Kun palasin lomaltani, bestikseni on jo ystävystynyt muiden kanssa, eikä huomioinut minua, paitsi silloin, kun annoin hänelle tuliaiset. Se sattui. Sydäntä viilsi. Otti lahjan vastaan ja katosi "toisten sumuun".  Taas mattoa revittiin allani, mutta en antanut periksi. Yritin taas löytää häneen kontaktia, muttei hän vastannut "soittoihini". Surin kotona monta päivää, mutta koulussa näytin "kovista". Vetäydyin nurkkaan, yksin. Minulla oli vain hän, ehkä vielä pari muuta kaveria, eri luokilta. Bestikseni oli samalla luokalla, kuin minä. Viikon päästä, kun tajusin hänen lähteneen elämästäni kokonaan ja matto tosiaan katosi altani ja kaaduin, samalla lyöden pääni ja sydämeni. En yrittänytkään pystyyn. En kerta kaikkiaan jaksanut, makasin vain odottaen jonkun nostavan minut sieltä. Ketään ei tullut. Tuntui, kun kaverini olisivat myös jättäneet minut. Sitten prinssi tuli valkoisella hevosella. Isosiskoni. Kiitos hänen, pääsin taas kerran pystyyn.
   Sitten taas aloin miettimään, kuka voisi olla uusi 'tukipilarini'. Jumalalle kiitos siitä, että aloin harrastaa judoa. Tukipilari löytyi sieltä kutosluokkalaisen tytön muodossa. Vaikka hänellä on jo omat kaverisna, uskon, että voin luottaa häneen, kuin bestikseeni. Hän asuu 20 kilsan päässä minusta. Nuoret tarvitsevat lähelläolevia ystäviä. Niin minäkin. Tarvitsen ystäviä, jotka ovat samanlaisia, kuin minä.
   Olin viikon, kuin sairas zombi, joka kulkee koulusta kotiin, istuu sohvalle, tekee läksyt ja on elossa. Nyt alan taas heräillä horroksesta, nauraa taas ääneen. Mutta kenen kanssa minä nauraisin? Tosiystäväni on tällä hetkellä vain siskoni. Kiitos Isosisko tuestasi, en pärjäisi Elämässä ilman sinua!
  Tässä oli nyt vähän kovaa tekstiä, suorasanaista, tuomitsevaa, kritisoivaa. Mutta tässä se nyt on, enkä kadu eroa bestiksestäni. Hän oli todella erilainen, kuin minä.